Projektijohtaja Rantanen tentissä
18.10.2011
Albergan kaltaiset suuret, yhdyskuntarakenteen keskellä sijaitsevat vaativat rakennushankkeet tarvitsevat ammattitaitoisen työmaan, taitavan arkkitehdin ja ahkeran suunnittelutiimin lisäksi myös kokeneen kiinteistökehittäjän eli developperin onnistuakseen.

Albergasta developperivastuussa onkin pitkän linjan projektinjohtaja Tapio Rantanen rautaisella kokemuksellaan. Tapsalla on takanaan reilu 10 vuoden kokemus kiinteistökehitystehtävistä NCC:llä . Tapsan taidonnäytteitä ovat mm. Plaza Business Parkin I ja II-vaihe Vantaalla, Polaris Business Parkin ensimmäinen vaihe Perkkaalla ja Falcon Business Parkin kaksi ensimmäistä vaihetta Espoossa. Pääsemme nyt laittamaan Tapsan tiukkaan tenttiin!
Tapsa, kerro mistä Alberga Business Park sai alkunsa?
Nähtiin, että tontilla oli loistava sijainti - loistava mahdollisuus siis! Moni muu (kiinteistökehittäjä) oli yrittänyt saada tontista aiemmin itselleen projektia mutta he eivät olleet kuitenkaan päässeet ideaa pidemmälle. Onnistuimme saamaan vuokralaiset ensimmäiseen vaiheeseen ja siitä se sitten lähti.
Miten Alberga eroaa aikaisemmista projekteistasi?
Alberga on Business Park keskustarakenteessa, ruutuasemakaavassa. Talot rakennetaan siis tontin rajoihin kiinni, mikä lisää huomattavasti kiinteistökehitystyön haastavuutta. Tähän mennessä kaikista vastaan tulleista haasteista on kuitenkin selvitty.
Mikä Albergan parissa työskentelyssä on kaikkein haastavinta? Entä palkitsevinta?
Haastavinta on keskeisen sijainnin mukanaan tuomat ongelmat. Palkitsevinta sen sijaan ovat ehdottomasti asiakkaat; heitä on niin monilta eri aloilta ja he ovat niin erilaisia keskenään.
Mistä Albergaan liittyvästä asiasta olet kaikkein ylpein?
A-talon vuokraus onnistui erittäin hyvin. Myydessämme A-talon saksalaiselle kiinteistösijoittajalle joulukuussa 2010 talon vuokrausaste oli jo 91%, mikä on poikkeuksellisen korkea. Vuokralaiset ovat lisäksi erittäin hyviä.
Mitä terveisiä lähettäisit yrityksille, jotka etsivät uutta toimitilaa?
Nyt pitää olla nopea, jos haluaa Leppävaaran parhaimmalle paikalle!